Tulosta

Ranskassa MM-kisojen yhteydessä oli myös yleisökisat, O'Festival ERDF. ORaltakin oli siellä pieni mutta innokas edustus. Ohjelma meni pääpiirteittäin niin, että pääsimme suunnistamaan samoihin maastoihin kuin huiput, mutta päivää myöhemmin.

Tässä on rata kolmannelta päivältä: http://i53.tinypic.com/35ch7hd.jpg

K-1
Alkuun uraa hakien suunnalla polulle montun pohjalle, siitä keltaisia etsien rinteeseen. Supat ja notkot luin huonosti, joten mäen päälle nousin hiukan hukassa. Mäen takana niitty oli kuitenkin selvä ja se vei ihan rastin viereen.

1-2
Ideana oli mennä varmasti polun kautta ja mutkasta keltaista pitkin suppaan. En vain huomannut että vasemmanpuoleinen muoto on myös suppa, sen pohjan kautta korjasin oikeaan.

3-4
Alkuosan välistä olisi voinut tehdä yksinkertaiseksi, kun olisi vain työntänyt suoraan itään polulle. Ei vaan tullut metsässä mieleen. Keltaisia notkelmia pitkin piti mennä ja tulla polulle melkein viivan kohdalla, mutta hairahduin jostain liikaa vasemmalle. Aloin ihmetellä, etteikö polku tule ikinä vastaan. Polun jälkeen mäelle noustua en saanut millään maastoa ja karttaa sopimaan toisiinsa. Hissuksiin menin oikeaan suuntaan ja sen verran selvisi, että vasemmalla olisi pari monttua ja oikeallakin jonkinlainen alaspäin viettävä rinne. Siinä välissä edeten tulin riittävän lähelle rastia, joku muu juoksi vierestä leimaamaan samalle. Vähän ehkä helpolla pääsin.

4-5
Alkuun kumpareen päälle ja siitä aukon yli. Hakkuujäte hidasti vauhtia todella paljon, kunnon rytöä. Siitä sitten pistekumparekukkulan ylitse ja oikealle jäävän mäen kyljestä toisen supan kautta koukaten rastille.

5-6
Alkuun taas vaan kompassilla polulle. En malttanut lähteä enää kiertämään keltaisen jälkeen, koska vihreään mäkeen näytti lähtevän ura ja muitakin kilpailijoita. Virhehän se oli, vihreä mäki kivikolla oli juuri sitä. Välillä oli kuin olisi isoja pihalaattoja pystyssä, piti kävellä kuusikossa kantteja pitkin varoen ettei jalka tipu väliin. Noh johonkin suppaan pääsin, rastisuppa tuntui olevan tästä liikaa oikealla, mutta löytyi silti.

6-7
Näytti edellistäkin ikävämmältä, joten piti käyttää kaikki kohteen mitä välissä oli: mäen yli keltaiselle, supan yli, mäen taakse, mäki vasemmalta kiertäen notkon kautta ja rastille. Näin kätevästi kun meniskin aina.

7-8
Helpompi väliin, polkua pitkin pääsi melkein rastille saakka.

8-9
Poluilta poistumiset oli vaikeita koko viikon, nytkin lähdin liian ylhäältä mäkeen kun en lukenu sitä kunnolla. Pummi selvisi kun rinne ei kääntynytkään notkoksi. Alamäestä se sitten löytyi ja rasti myös.

9-10
Tässä vaiheessa en vielä uskonut että kaikki kannattaa kiertää, siksi vähän oioin mutkia. Hidasta se metsän puoli oli, yhtä kompuroimista vihreässä. Rasti oli aika selkeässä paikassa kukkulan takana notkossa, nousi vaan mäen reunaa ylös.

10-11
Alkuun rinnettä pitkin kompassin kanssa, siiitä polkua pitkin isommalle polulle. Keltaisen supan ja notkon kautta oli tarkoitus nousta mäkeen, mutta sitten löysin kummasti itseni pistekumparemäen päältä, keltainen suppa oli odotuksissa. En tiiä mikä siinä oli, mutta siellä oli aika moni muukin kovasti karttaa tutkimassa. Kukkulalta tarkalla suunnalla ja keltaisen vieressä vihreää pitkin lähdin kohti rastia, mutta menin läheltä ohi. Keltainen kumpare tuli vastaan, siitä käännyin takaisin. Täältä suunnasta rastikin löytyi, siellä se oli syvällä kuopassa.

11-12
Lähtösunta kuntoon ja uraa pitkin loppu.

Osumia: 4449