Tulosta

Kesän rastiviikot ovat käynnissä ja kotimaisista on menossa jälkimmäinen. Olavin Rastin edustusta on ollut mukana Norjassa, Kainuussa ja veteraanien MM-kisoissa. Raportteja otetaan vastaan nettitoimituksessa, jonka toimittajajoukkoon pääsee helposti mukaan.

Lohjalla on kisailtu kaksi päivää ja välipäivän jälkeen on vielä kolme kisaa edessä. Maastot ensimmäisessä kilpailukeskuksessa ovat olleet varsin mäkisiä ja haastavia. Hyvää suunnistusmaastoa siis. Maanantaina oli hellettä ja lyhennettyjä keskimatkoja ja tiistai toi tullessaan sateen ja pitkät matkat. Sadesää muuttui kuitenkin poudaksi päivällä, mutta viilennys tuntui hyvältä.

Kisasivut

Tulossivut: tulokset: väliajat, härvelit, GPS, kuulutus...

1. päivän Olavin Rastin suunnistajien tulokset

2. päivän Olavin Rastin suunnistajien tulokset

Tarkkasilmäinen saattaa havaita teltan takaosassa ammottavan reiän. Se ei ollut ainoa tuho, kun suoja oli katollaan putket solmussa heti ensimmäisen yön jälkeen. Taustalla näkyvät tunnelimallit ovat ilmeisesti kestävämpiä sateissa ja tuulissa. Kauriat apujoukkoineen saivat kuitenkin kursittua teltan pystyyn ja vielä uudelleen Kisakallion kilpailukeskukseen. Käyttöä on ollut.

Kisat ovat haastavia, kuten kilometrivauhdeista voi nähdä. Tulossivujen matkat ovat tosin suuntaa antavia ja siten min/km -vauhditkin ovat hieman pielessä, rastiväliaikojen vauhdit taitavat olla oikein. Pummejakin on tullut, mutta kun ne saa pois, on tulos ihan mukava.

3. päivän Olavin Rastin suunistajien tulokset

4. päivän Olavin Rastin suunnistajien tulokset

Lauantaina oli vielä vuorossa finaalit ja tavoitteena viikon paras suoritus. Tuliko sitä, sen voi tarkistella tuloksista.

5. päivän Olavin Rastin suunnistajien tulokset

Fin5-rastiviikon yhteistulokset:

H35A (3,9+8,4+8,0+5,5+8,0)

11 1146 Antti Turkki Olavin Rasti
5:13:50 +1:00:22

H40B (2,9+5,0+4,8+3,8+5,0)

12 3022 Timo Kinnunen Olavin Rasti
8:03:02 +4:18:51

H45A (3,3+7,3+7,0+5,0+7,0)

9 1289 Juha Kauria Olavin Rasti
4:41:38 +43:34

H55A (3,2+6,5+6,0+4,3+6,0)

35 1489 Risto Höglund Olavin Rasti
5:47:55 +1:43:59

H65AL (2,0+3,5+3,0+2,8+3,2)

24 3173 Reijo Lahtinen Olavin Rasti
4:42:02 +1:45:09

H70A (2,2+4,0+3,8+3,0+3,9)

19 3227 Juhani Hämäläinen Olavin Rasti
4:56:25 +1:15:01

H12 (1,2+1,7+2,4+1,8+2,5)

35 4294 Eero Turkki Olavin Rasti
2:23:22 +1:06:14

H12TR (1,2+1,9+2,4+1,9+2,4)

21 4364 Henri Kinnunen Olavin Rasti
3:10:07 +1:45:21

D45A (2,6+5,3+5,0+3,3+5,0)

18 2884 Pirjo Kauria Olavin Rasti
5:03:57 +1:33:24

D50A (2,5+4,7+4,3+3,2+4,5)

26 3685 Pirkko Vehomäki Olavin Rasti
5:47:34 +2:09:12

D60A (2,3+4,1+3,8+2,9+4,0)

31 3825 Tuula Kukkonen Olavin Rasti
6:07:49 +2:15:44

D14A (1,6+2,3+2,9+2,3+2,9)

37 4602 Varpu Vehomäki Olavin Rasti
4:01:01 +
Osumia: 5406