Hippo-suunnistuskoulu tulee jälleen! Aloitamme 10.5.
Hippo-suunnistuskoulu soveltuu kaikenikäisille lapsille ja perheille.
Tavoitteena suunnistuskoulussa on tutustua suunnistuksen perusteisiin, oppia lukemaan karttaa, tunnistamaan yleisimpiä karttamerkkejä ja tutustua luonnossa liikkumiseen. Tavoitteena on antaa lapsille elämyksiä ja kokemuksia luonnossa. Harjoittelemme rastien etsimistä sekä luonnossa liikkumista yhdessä, unohtamatta hauskanpitoa monipuolisen harrastuksen parissa.
Varsinaista ikärajaa suunnistuskouluun ei ole. Toivomme kuitenkin, että alle 7-vuotiailla lapsilla olisi mukanaan huoltaja. Toivomme vanhemmilta myös valmiutta lähteä metsään lastenne kanssa, sillä lapset tarvitsevat erityisesti harrastuksen alkuvaiheessa tukea aikuiselta.
Vuoden 2023 ohjelma:
Suunnistuskoulu alkaa tuttuun kellonaikaan klo 18.00 ja sen kesto on n. 1-1,5h
10.5. Heikinpohjan koulu
17.5. Talvisalon koulu
24.5. Talvisalon koulu
31.5. Tervastupa
6.6. Nyrkkimäki, kuntorastien yhteydessä.Tällä kerralla mahdollisuus tutustua kuntorasteilla käymiseen ohjatusti.
Varaudu suunnistuskouluun säänmukaisella, ulkoliikuntaan sopivalla asulla, juomapullolla ja iloisella mielellä.
Olavin Rastin jäsenmaksu (25€/lapsi) kattaa myös suunnistuskoulun. Muutoin suunnistuskoulun hinta on 15€/ lapsi, sisarus +10€.
Hippo-suunnistuskoulun jälkeen kesäaikana on mahdollista osallistua tiistaisin järjestettäville kuntorasteille. Kuntorasteilla on aina tarjolla helppo C-rata, joka soveltuu vasta-alkajille, sekä esimerkiksi koko perheen yhdessä kuljettavaksi. Kuntorastit sisältyvät Olavin Rastin jäsenmaksuun.
Ilmoittautuminen allaolevan linkin kautta. Ilmoittautuminen onnistuu myös ensimmäisen suunnistuskoulukerran yhteydessä.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Tervetuloa mukaan!