Olavin Rasti toteutti suunnistusharjoitukset Suunnistusliiton 8-18 -vuotiaiden lajitapahtumaan, Leimaus-leirille, Tanhuvaaraan 2. - 5.6.2015. Leirille osallistui yli 1500 suunnistajaa.

Leirille tehtiin 9 eri harjoitusta, 12 karttalehdelle. Harjoituksissa oli käytössä 91 rataa ja 387  rastia. Rastireittiharjoituksia toteutettiin kolmessa paikassa. Karttoja tulostettiin noin 12000.

Harjoitukset saivat leirin aikana ja jälkeen hyvää palautetta suunnistajilta ja ohjaajilta. Palautekyselyyn vastanneiden arvosanojen keskiarvo harjoituksille oli 4,6 (1-5).

 

Suomen Suunnistusliitto palkitsi Rastikaronkassa Tallinnassa 21.11. Antti Turkin Vuoden ratamestarina perusteluilla:

"Leimaus-leirin pääratamestari hoiti suunnitelmat ja veti ratamestariryhmän työtä täsmällisesti alusta loppuun."

 

Palkinto on varmasti huomionosoitus myös koko Leimaus-leirille, mikä Tanhuvaaran urheiluopiston kanssa järjestettiin onnistuneesti. Myös aikaisemmat leirit ovat pohjustaneet tämän leirin harjoitusten onnistumista. Olavin Rastista oli leirillä paljon tekijöitä, joita ilman leiri olisi ollut mahdoton järjestää.

 

Henkilöstö:

Antti Turkki, ratamestariryhmän johtaja

Seppo Kairikko, harjoitusvastaava tutustuminen

Risto Höglund, harjoitusvastaava yö

Juha Korhonen, harjoitusvastaava Kiilanmäki

Hannu Kosonen, harjoitusvastaava Myrkkymäki

Kukka-Maaria Kärki, harjoitusvastaava Purnunvuori

Jussi Myllys, harjoitusvastaava Jouhenjärvi

Pekka Vilska, harjoitusvastaava Olavinlinna

Tuomas Huttunen, harjoitusvastaava viesti

Kauko Piironen, rakenteet

Kaisa Huttunen, Pirkko Vehomäki, leiritoimisto

Pekka Inkeri, Kimmo Vilska, Henna Höglund, Jarmo Munck, valvonta

Tuomo Ahola, valvoja SSL

+ yli 100 talkoolaista erilaisissa tehtävissä

Kartat ja tulostus Mapline OY

 

Radat kuvatiedostoina